Takaisin
17.3.2020 klo 07:00

Rax Pizzabuffet tavoittelee pienempää ruokahävikkiä

Rax Pizzabuffet -ravintolaketjun tavoitteena on tunnistaa ruokahävikin määrää ja kannustaa asiakkaitaan pienempään ruokahävikkiin pilotoimalla biovaakaa kahdessa ketjun toimipaikassa.

Biovaaka otettiin vuoden mittaiseen kokeiluun Flamingon ja Sellon ravintoloissa helmikuun puolivälissä 2020. Biovaaka mittaa pois heitetyn biojätteen määrän ja antaa asiakkaalle palautetta kannustaen pienempään ruokahävikkiin. Kokeilu tarjoaa Rax Pizzabuffetille tärkeää tietoa ruokahävikin määrästä.

”Ruokahävikin määrä Suomessa on ilmastokeskustelun myötä oikeutetusti noussut esille, ja myös ravintola-alan on mietittävä jatkuvasti uusia keinoja, jotta hävikkiä ja sen aiheuttamia päästöjä saataisiin kuriin. Rax Pizzabuffet haluaa kantaa oman kortensa kekoon, ja Biovaa’an kanssa tehtävän yhteistyön myötä voimme seurata syntynyttä hävikkiä entistä tarkemmin sekä kehittää tämän pohjalta toimintaamme. Myös vaa’an antaman välittömän palautteen avulla pystymme opastamaan asiakkaitamme kestävämpään kuluttamiseen ja näyttämään, miten jokainen voi pienilläkin teoilla vaikuttaa. Buffetissa muistutetaan myös kyltillä sovittamaan annoskoko niin, että sen jaksaisi syödä, jotta ylimääräistä poisheitettävää ei kertyisi turhaan”, kertoo Restelin vastuullisuusasiantuntija Mikko Kostet.

Rax Pizzabuffet kartoittaa jatkuvasti myös muita mahdollisuuksia kehittää toimintansa vastuullisuutta eteenpäin. Salaattipöydässä huomioidaan kausivaihtelut ja kaikki Raxin valikoiman lihatuotteet ovat kotimaisia. Muovin käyttöä vähennetään tarjoamalla mukien kertakäyttöisiä kansia ja pillejä asiakkaille vain heidän erikseen niitä pyytäessä. Ravintoloissa käytetään myös ResQ-hävikkiruokasovellusta, jonka kautta asiakkaat voivat ostaa yli jääneitä ruokia take away -annoksina mukaansa.

Myös kasvispainotteisen ruokavalion yleistyminen huomioidaan, kun valikoimaa suunnitellaan. Toukokuun 2020 loppuun saakka valikoimassa oleva kampanjapizza Mango Bacon löytyy buffet-pöydästä myös Mango Tropicana -kasvisversiona, jossa pekoni on korvattu tomaatilla. Raxin buffet-pöydässä on aina tarjolla vähintään yksi kasvis- tai vegaaninen pizza ja perinteisen pehmytjäätelön tilalle henkilökunnalta voi pyytää vegaaniseen ruokavalioon soveltuvan jäätelön. Kasvis- ja vegaaniruokavalio on huomioitu myös Raxin take away -valikoimassa ja kaikkiin tilattaviin pizzoihin on mahdollista vaihtaa maksutta vegaaninen juusto.

Rax Pizzabuffet on itsepalveluperiaatteella toimiva buffetravintolaketju, jossa jokainen herkuttelee helposti ja vaivattomasti aina omalla maulla. Pizza on Raxin kärkituote, mutta monipuolisessa ja laadukkaassa buffet-pöydässä on myös vaihtoehtoja salaatista keittoon ja wingseistä vegaanisiin vaihtoehtoihin. Raxissa voi myös täyttää mukaan otettavan Rax Boxin buffet-pöydän herkuilla tai tilata take away -pizzan valmiista vaihtoehdoista tai juuri niillä omilla lempitäytteillä.