Takaisin
6/4/2020 klo 06:00

Rax Pizzabuffet avautuu Kuopion Matkuksessa 11.6.

Rax Pizzabuffet avaa Kuopion toisen ravintolansa Matkus Shopping Center -kauppakeskukseen. Alun perin toukokuulle suunniteltu avaus siirtyi hieman koronan aiheuttamien poikkeusolojen vuoksi, mutta ovet päästään avaamaan kesäkuussa.

”On ilo päästä mukaan palvelemaan kauppakeskuksen asiakkaita! Matkus on hieno lisä ravintoloidemme joukkoon ja olemme innoissamme päästessämme jälleen kasvattamaan verkostoamme suunnitelmien mukaisesti koronan aiheuttaman pienen viivästyksen jälkeen”, kertoo Rax Pizzabuffetin ketjujohtaja Sarita Lehtinen.

Buffettia koskevien tilapäisten säännösten myötä ravintolan henkilökunta tulee annostelemaan ja ojentamaan asiakkaille ruokalajeja toiveiden mukaisesti. Ruokaa voi hakea totuttuun tapaan lisää, joten tutun monipuolisesta ja runsaasta Rax-kokemuksesta voi nauttia turvallisesti paikan päällä. Kaikissa Raxeissa on lisäksi käytössä Restis-mobiilisovellus, joka sujuvoittaa ravintolassa asioimista entisestään, sillä sen avulla asiakas voi maksaa ruokansa ennakkoon ja hyödyntää Restiksen tarjoamia hyviä etuja.

Erityisen näppärä Restis on Raxin take away -pizzojen tilaamisessa ja maksamisessa. Laajasta Raxin noutopizzavalikoimasta löytyy vaihtoehtoja klassikko-Pepperonista herkullisiin valkopohjaisiin pizzoihin ja vegaaniseen Vöneriin. Niin normaalikokoiset kuin myös isot, 40 cm halkaisijaltaan olevat take away -pizzat, valmistetaan aina uunituoreena tilauksesta.